Metodologia-velhojen taistelua
Kuten lukija ehkä tietää, yhteiskuntatieteellinen tutkimus jaetaan usein laadulliseen ja määrälliseen puolikkaaseen. Oikeastaan tämä tutkimusmenetelmien jako ei ole kattava eikä edes oikein toimiva ja luo turhaa dikotomiaa näiden välille. Ehkä tutkimusasetelmista myöhemmin lisää kun saan luettua tarpeeksi materiaalia — kandidaatin seminaarin yleisessä osassa esiintyi ihan mielenkiintoinen luokittelu jossa pitäisi tunkeutua syvälle.
Mutta, nyt on siis minulla käynnissä kandidaatin seminaari. Ihmiset esittelevät siellä ensimmäisiä luonnoksiaan ja saavat niistä palautetta, jonka avulla he voivat tarkentaa myöhempää kandidaatin työtä. Tänään esiteltiin raskaasti määrällisiä menetelmiä soveltavaa työtä; faktoripisteitä ja regressioanalyysi olivat tärkeimmät menetelmät joiden avulla työtä perusteltiin. Tapasin työn tekijän sattumalta matkallani yliopistolle ja keskustelimme siitä minkälainen hänen työnsä oli. Nostimme esille valitettavan näkökulman ettei yhteiskuntatieteissä ehkä opita tarpeeksi määrällisten menetelmien ymmärrystä, joka sitten tietysti nousee esille tiettynä rampuutena.
Mutta, henkilö siis esitteli työnsä jonka jälkeen alkoi keskustelu. Varsin nopeasti nousi esille kritiikkiä työn tekijän esitysasuun ja sen tietynlaiseen formaaliuteen. Tai oikeastaan siihen, ettei menetelmiä ole selostettu kovinkaan paljon auki. Oman näkökantani mukaan menetelmiä ei tule työssä esittää liialti, vaan ennemminkin tulee odottaa lukijoilta tietty lähtötaso — niin laadullisten kuin määrällisten menetelmien ollessa kyseessä. Kuitenkin keskustelussa oli selvästi toinen näkökulma joka toivoi että menetelmiä selostettaisiin tarkemmin.
Tämä oikeastaan johtaa mielestäni kiintoisampaan kysymykseen: kuinka paljon voi olettaa lukijoiden tuntevat aihepiiriä? Tähän tietysti vaikuttaa julkaistava media: jos työni julkaistaan esimerkiksi lehdessä Information Polity jotain, minun tulee saada olettaa lukijalta enemmän kuin jos julkaisen sen Politiikka-lehdessä. Edelleen väitän että tutkimusmenetelmistä, varsinkin näin perustavanlaatuisista, tulisi olla kaikilla perusymmärrys tai tieto mistä lisää tietoa voi saada.
Tämän kertainen metodologia-velhojen taistelu päättyi kirjoittajan eduksi, kun auktoriteetti totesi että työssä on jo nyt selitetty auki enemmän kuin mitä oikeassa tieteellisessä julkaisussa tehtäisiin.
November 6th, 2008 at 2:54 pm
Eikös käytettyjen menetelmien aukiselittämisen laajuus määräydy myös työn luonteesta, esim. päteekö samat käytännöt kandi-työn ja tieteellisen julkaisun kohdalla? Koska kandi on opinnäyte-työ niin siinä pitäisi kai “näyttää oppimaansa”, jota ei tehdä tieteellisessä julkaisussa.
November 6th, 2008 at 3:07 pm
Ehkä näinkin; kandi tuntuu noin yleensäkin muotoutuvan enemmänkin siihen suuntaan että sen on tarkoitus olla minitutkimus.
November 6th, 2008 at 3:52 pm
Valaisevana esimerkkinä mainittakoon, että sellaista niinkin peruskäsitettä kuin kvartiilia toivottiin selitettävän työssä auki. Kurssin ohjaajakin totesi myöhemmin vähän kieli poskessa, ettei valtsikasta pitäisi voida valmistua, jos ei tiedä, mitä kvartiili tarkoittaa.
TH: “Oppimaansa näyttämistä” edustaa kyllä mielestäni jo yksin käytettyjen menetelmien onnistunut käyttö. On vaikea kuvitella, miten esim. regressiodiagnostiikkaa voisi ylipäänsä harjoittaa tuntematta menetelmään liittyviä keskeisiä käsitteitä.
November 6th, 2008 at 11:49 pm
Itse olen päätynyt tulokseen että tieteellisten artikkeleiden tulee odottaa mahdollisimman vähän taustatietoa lukijoiltaan. Perustan näkemykseni siihen että artikkelien tarkoitus on kommunikoida tietoa ja tehokkaimmin tämä tapahtuu jos lukijat ymmärtävät mitä tapahtuu. Parhaimmassa tapauksessa artikkelin sisältö aukeaa myös ulkopuoliselle.
Lisäksi menetelmät on hyvä selittää jo siksi että usein menetelmien nimet ovat pienellä mutta merkittävällä tavalla moniselitteisiä.