Poliittinen osallistuminen – mitä se on?
Ensimmäinen luento kurssilta modernin demokratian ongelmat käsitteli poliittisen osallistumisen käsitettä. Käsiteen merkitystä ei voi korostaa tarpeeksi, koska käsitys siitä mitä pidämme poliittisena osallistumisena myös kertoo siitä mitä tutkimme. Pohjana määrittelyn tuessa oli Congen esittämä määritelmä:
yksilöllinen tai yhteisöllinen toimi kansallisella tai paikallisella tasolla joka tukee tai vastustaa valtion rakenteita, auktoriteettia tai päätöksiä julkisten hyödykkeiden jakamisesta (oma suomennos)
Tämä määritelmä on vuodelta 1988, mutta argumentoin silti että se on toimiva, kunhan muistamme sen rajoitteet: käsitys politiikasta rajoittuu institutionaaliseen (suppeaan) käsitteeseen. Lisäksi erittäin hämmentävää on, ettei ole merkittävää miksi ihmiset tekevät jotain. Valaistaan tätä esimerkillä, jota myös seminaarissa tuotiin esille:
Erääksi päiväksi suunniteltiin tapahtumaa, mielenilmausta, erään maan hallintotapaa kohtaan pukeutumalla keltaiseen. Jos kuitenkin samana päivänä sattumalta pukeuduin keltaiseen paitaan, onko tämä poliittista osallistumista?
Jos ostan reilun kaupan silakoita, onko se poliittista osallistumista?
(Huomaa, kuinka ovelasti puhallan tähtisumua ja peitän tilanteet käytännönläheisestä kontekstista.)
Oikeastaan, keskustelu poliittisesta osallistumisesta kiteytyy varsin nopeasti keskusteluun siitä mitä on politiikka; riitely keskustelu siitä ettei määritelmä anna tilaa suuryrityksille poliittisen osallistumisen kohteena onkin oikeastaan kysymys siitä mitä on politiikka ja onko suuryrityksille tilaa siellä.
Poliittisen osallistumisen määritelmää on elaboroitu ja mielestäni huvittavin lopputulos on, että poliittista osallistumista on osallistuminen politiikkaan (tämä oli toki hienommin muotoiltu tutkijan paperissa, mutta tämän näen pääsisältönä). Myös itse oikeusministeriö takertelee määritelmän kanssa: heidän mukaan poliittinen osallistuminen on mukanaoloa yhteiskunnallisessa elämässä.
Käsittelimme myös poliittisen osallistumisen muotoja, äänestämisestä mielenosoituksien kautta terroritekoihin. Naurakaa vain, mutta terroriteot voivat olla poliittista osallistumista (koska tuleekaan kurssi talonvaltauksen perusteet, 4 op?), vaikkei se ehkä ole ihan perinteisenä pidettyä.
Tämä on jälleen yksi ongelma, kuka päättää mittarit joilla mittaamme poliittista osallistumista. Kuka päättää ettei kansanedustajien huumaaminen olisi poliittista osallistumista? Joku, ehkä yhteiskunta ympärillämme, asettaa tiettyjä reunaehtoja, raameja siitä mikä on hyväksyttävää. Ja kuten Wiberg osoittaa, ehkä se onkin hyvä näin.
Politiikan tutkijan suurin ongelma tuntuu olevan, ettemme pääse tutkimaan miksi joku ihminen jotain tekee – sen takia joudumme tekemään teennäisiä määritelmiä ja keskustelemaan niiden pätevyydestä.