Yhteiskuntatiede, jota meille opetetaan on hyvin pitkälle näkökulma. Keski-eurooppalaisen, keski-ikäisen miehen näkökulma. Jos tutkisin omaa poliittista järjestelmää brittiläisin silmin, olisin vähintäänkin äimistynyt: kuinka konsensuspolitiikka voi saada mitään hyödyllistä aikaan? Miten puolueilla voi olla oma politiikka, koska aina vaaditaan hallitusyhteensopivuutta? Miten ihmeessä suomalaiset voivat olla noin tyhmiä? Mutta, koska tutkin tilannetta suomalaisin silmin – kummastelen Britanian kaksipuoluejärjestelmää.

Tämä oli ehkä keskeisin oppisisältö minulle Euroopan poliittisten järjestelmien kurssissa. Tutustuimme kurssilla nationalismin perusteiden ja muutaman teoreettisen aihepiiritarkastelun seassa myös poliittisiin järjestelmiin, ja huomasin omassa ajattelussani systemaattisen virheen. Kummaksuin erilaisia poliittisia järjestelmiä jollakin oletuksella siitä että Pohjoismainen hyvinvointimalli konsensuksilla ja suhteellisella suhteellisuudellaan on parasta mitä maailmasta löytyy.

Kummastelin Ranskan vahvaa presidenttiä, unohtaen että Kekkonen oli olemassa. Kummastelin liitovaltiomallia Saksassa, vaikka malli oli paras turvaamaan olosuhteet toisen maailmansodan jälkeen. Ihmetteli, miten italialaiset kestävät korruptoituneessa maassaan. Sitten huomasin, kuinka nurinkurinen kotosuomi olisi, jos olisin Yhdysvalloissa, Kiinassa tai vaikka Brasiliassa.

Oikeastaan, minun piti kertoa Euroopan poliittisten järjestelmien tentistä, jossa käsiteltiin myös patsaskiistaa eteläisessä naapurissamme. Tehtävänantona kuului, että piti analysoida aihetta nationalismintutkijan näkökulmasta – mutta itse päädyin lopputulokseen, että kriisin kansainvälinen ulottuvuus liittyisi enemmän Venäjän sisäpoliittiseen tilanteeseen.

Tämän lisäksi piti eritellä ja tulkita ääriliikkeitä ja niiden asennoitumista Eurooppalaiseen ristiriitaulottuvuuteen ja pohdiskella myös muutossuuntia. Huomioni lähti ajatuksesta, että ristiriitaulottuvuudet ovat hyvin vanhoja – kirjallisuuden mukaan 1920-luvulta. Perinteisiä ristiriitaulottuvuuksia on oikeisto-vasemmisto ja keskusta-periferia. Muutosliikkeenä voidaan nähdä postmateriaaliset arvot, jotka nähdään myös puoluejärjestelmässä: vihreä liike on noussut melkeimpä jokaisessa maassa poliittiselle kartalle.

Ja sokerina pohjalla tentissä oli kysymys kahden eurooppalaisen valtion poliittisista järjestelmistä. Itse kuvasin Yhdistyneitä kuningaskuntia ja Saksan liittotasavaltaa. Ja näin, kuusi opintopistettä yhdellä tentillä.

Mutta, kesken blogipostauksen huomasin voivani myös keskutella (yhteiskuntatieteilijät keskustelevat) vaihto-oppiluudesta. Sellaisilla aloilla, joissa opinnot ovat nivoutuneet tiukasti opettajan ajatusmaailmaan; esimerkiksi politiikka, historia, taide nut alkuun – on merkittävää koittaa avartaa omia ajatuksiaan.

Mutta, ei vaihto-oppiluudesta vielä enempää. Ehkä ensi keväänä sitten.

This entry was posted on Monday, May 14th, 2007 at 4:12 pm and is filed under Opiskelua. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.