Olenko tärkeä?
Olen ihminen jonka voi teoriassa saada kiinni 24 tuntia päivässä ja 365 päivää vuodessa. Kannan mukanani laitetta, johon voidaan ottaa hädänhetkellä yhtyettä.
Kun mietin ylläolevaa, joudun pohtimaan hetken: olenko todella näin tärkeä? Tippuuko taivas paloina maahan jos minuun ei saada heti yhteyttä? Ei se niin tee. Erityisesti matkapuhelin, mutta myös muu 2000-luvun viestintä, on johtanut siihen että aina pitäisi saada kiinni. Aika outoa, kyllä lapsuudessa riitti että minut sai kiinni lankapuhelimella ja paperisella kirjeellä. Mutta, se nyt oli niin ysäriä.
Joskus tekisi mieli palata siihen, lukea sähköpostit vain iltaisella kun tulee koulusta ja jättää kännykkä pöydälle väristelemään. Mutta, taas tulee tämä ikävä sosiaalinen paine: uskallanko olla niin erilainen että tekisin näin? Ihmiset olettavat että matkapuhelimella saa aina kiinni. Tämä on varsin outoa kun huomioidaan että harva on todellisuudessa niin tärkeä ettei asia voisi muutamaa tuntia odottaa.
Miten käy jos joku viikko päädyn siihen etten ole kriittinen henkilö. Kuinka nopeasti tulee kommentit siitä että minut pitäisi saada puhelimella kiinni? Millaiseksi sosiaalinen paine kasvaa ennekuin sorrun puhelimeni orjaksi jälleen kerran? Kun kaikki odottavat jatkuvaa saavutettavuutta, ei ole helppoa todeta että “mä vastailen jos ja vain jos olen kotona ja mulla on aikaa”. Mutta, tämä on minusta vain terveellistä – en halua olla niin tärkeä että aina saisi häiritä. Vai haluanko?
Onko puhelin kuin huumetta johon olen jo tottunut niin etten voi päästää siitä irti? Kuinka pahat vieroitusoireet minulle voisikaan tulla? Haluankin pitää yllä illuusiota tärkeydestä ja näin kasvattaa sosiaalista asemaani. Odotan että puhelin soisi ja joku olisi taas pulassa tietokoneensa kanssa tai tahtoisi kysellä mitä tulikaan harjoitustehtäväksi. Haluan kokea että olisin tärkeä jollekin!
Ehkä on vain syytä tunnustaa, että pärjäisin ilman matkapuhelinta taskussani ja parin tunnin välein tehtävää sähköpostin tarkastusta. Ongelman tunnustaminen on eka askel kohti parantumista.