Matti teh überdatis
Minua kutsuttiin syksyllä datikseksi. Onhan se vähän nihkeä termi, koska datiksestä minulle tulee mieleen elämällisesti rajoittunut poika joka ei tee muuta kuin juo kokista ja syö mikropitsaa – kylmänä. Minähän en nimittäin juo kokista! Mutta, terminä datis on mielestäni enemmän negatiivinen kuin positiivinen.
Mutta, mitä tästä asemasta on seurannut minulle? Sähköpostilaatikkooni kolahtaa välillä viesti otsikolla “Apua!!!1” tai sitten joku uskaltautuu soittamaan minulle jos oikein on paniikki. On minut muutaman kerran herätettykin.
Mutta, toisaalta onhan minulla tiettyjä hassuja piirteitä: opiskelen tietojenkäpistelyä, käytän epäyhteensopivia järjestelmiä ja uskallan koska tietokoneisiin vähän rajummallakin kädellä. Oikeastaan, käpistely on ollut ihan mielenkiintoistakin ja sitä voisi periaatteessa jatkaa aineopintoihin jos aikaa riittäisi.
Tietojenkäsittelyn opintojen kohdalla olen huomannut kuinka paljon yliopisto vaikuttaa ajattelumaaimaani. Yliopisto-opinnot ovat vähän niinkuin Eclipse. Sehän pilaa aivot liikaa käytettynä vaikka onkin hyödyllinen. Yliopisto onkin valtava sosialisointilaitos, jonka tavoitteena on saada ihmiset ajattelemaan samalla tavoin. Ketterä kehitys on hyvyyttä , Euroopan unionin integraatio on aivan luonnollista ja perustuslait turvaavia.
Ei! Ajattelen vieläkin kuin matemaatikko. Matematiikassa ei ole mielipidekysymyksiä, ellei taistella siitä mikä on elegantein tapa tai oikea notaatio johonkin asiaan. Ikuinen kysymys nollasta luonnollisten lukujen jäsenenä on edelleen olemassa.
Yliopistollahan on kolme päätehtävää:
- tutkimus
- opetus
- yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Opetus sotkeutuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen varsin hyvin – varsinkin jos ei kuuntele tarkkaan sitä mitä opetetaan ja kyseenalaista sitä. Olen huomannut tämänkin karvaasti. Aina pitäisi kysyä “Miksi?” kuin pieni poika vaan voikaan söpösti. Tai sitten “Onko aiheesta olemassa evidenssiä?” kuten tiedenainen kysyisi. Mutta, aina pitää kyseenalaistaa.
Nyt pohdittuani yliopiston luonnetta voisin mainita että ohjelmoinnin harjoitustyöni on hyväksytty, käsittääkseni varsin hyvällä arvosanallakin. Kuulema saavutin kurssille asetetut tavoitteet ja työtä oli mukava tarkistaa. Ja opin itse käyttämään yksikkötestaustyökaluja todellisessa elämässä. Kyseessä ei siis ollut nollasummapeli.