Tänään alkoi poliittisen ajattelun perusteet, kurssi jolla tutustumme myös antiikin kreikkalaisten – kuten Sokrates ja Platon – ajatuksiin yhteiskunnastamme. Intensiivisellä puolentoista kuukauden kurssilla ohitamme myös Montesquieun, Rousseaun ja Marxiakin harrastamme.

Joihinkin yhteiskuntafilosofeihin tutstumme vain kokoomateoksesta, mutta jokainen kurssin opiskelija myös lukee yhden yhteiskuntatieteilijän teoksen läpi ja tekee siitä vähintään kahdeksan sivun analyysin. Itse luultavasti luen Platonin Valtion, joka on jo pidempään odottanut hyllyssä.

Analyysin tulisi olla tieteellinen, esimerkiksi lähdeviitteiden käyttäminen on pakollista. Varsin hyvä juttu: se minkä nuorena oppii, sen vanhana osaa. Kuitenkin en ymmärrä opettajan verkkoviitteiden kielteisyyttä, lisäkirjallisuutena ei saa käyttää verkosta löytyvää materiaalia ellei sitä ole saatavissa painetussa muodossa. Perustelu tälle liittyi jotenkin siihen, että olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita jolloin emme osaa erottaa huonoa materiaalia hyvästä materiaalista. Kuitenkin, eikö verkkolähteiden (jotka varsinkin alallamme jolla kirjallisuus on aina ajastaan jäljessä) käyttö ole merkittävä taito jota tulisi ennemmin harjoitella eikä ainakaan kieltää sitä.

Lisäksi arvostelen hetken aikaa kirjallisuuden saatavilla oloa, joka on aina ongelma kursseillamme. Yliopiston kirjastossa on kirjoja vähän enemmän kuin kurssille on opiskelijoita, jolloin niiden pitäisi riittää – mutta sivuaineopiskelijatkin tarvitsevat kirjaa, joten ne on loppu. No, aina voi ryhtyä porvarilliseksi ja ostaa kirjan kirjakaupasta – mutta, viimeinen kappale Akateemisesta kirjakaupasta myytiin tänään pois ja uuden saaminen kestää pari viikkoa. Ei tämä ongelma olisi jos se pitäisi lukea vasta tenttiin lopussa, mutta kun siitä osia pitäisi olla luettuna koko kurssin ajan. No, kirjastosta löytyy onneksi kahden päivän ajaksi lainattavia kirjoja, joilla pärjää kyllä.

Havaitaan siis, että yliopisto-opiskelu on veristä taistelua ainakin resurssien osalta. Myönnän, täytyy katsoa myös itseään pelistä – minun olisi pitänyt valmistautua tähän etukäteen mutta en niin tehnyt. Olkoon tämä tarpeaksi julma rangaistus siitä. Toisaalta yliopisto-opiskelun voi hahmoittaa verisenä taisteluna byrokratiaa vastaan; järjettömiä regulaatioita, tehotonta paperin pyöritystä ja turhauttavaa kamppailua erilaisten – usein yhteensopimattomien – järjestelmien kanssa.

Toisaalta kävin myös tilastollisen ohjelman (SPSS) luennoilla tänään ja turhauduin enemmän kuin on sallittavissa. En tiedä, mikä päässä niksahti väärin mutta tuntui vaan tyhmältä istua siellä ja kuunnella kun luennoitsija selitti asioita jotka olivat likimäärin tuttuja ja joita oppisin paljon paremmin itse käyttämällä sitä tietokoneohjelmaa. Tosin, huomenna alkaa sitten ohjatut harjoituksen ohjelman käyttämisestä, ehkäpä niissä saan jotain mielekästä aikaiseksi.

Saapa nähdä, mitä tästä periodista tulee. Olen tainnut taas kerran hamuta liian monia kursseja ja tuo poliittisen ajattelun perusteiden suuri työmäärä kirpaisee ainakin vähän. Onneksi loput kurssit ovat vähän rennompia, eli tilanne taitaa pysyä tasapainossa. Kuvaavaa on, ettei minulla ole mitään hajua, kuinka monta opintopistettä tämän periodin lopussa pitäisi rekisteriin pudota, mutta se taas johtuu laskutaidottomuudestani; esimerkiksi tilastotieteen opinnoilla on tapana unohtua aina summausoperaatiosta.

Nyt havaitaan, että yliopisto-opiskelun voi vielä havaita yhdestä näkökulmasta: se on veristä kamppailua itsensä kanssa. Se ei ole vain kamppailua omaa väsymystään vastaan vaan myös taistelua siitä voiko itsensä ylittää vai ei. Ja ehkä tämä on se, miksi yliopistossa kuitenkin haluaa olla.

This entry was posted on Tuesday, January 16th, 2007 at 6:29 pm and is filed under Opiskelua. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.