Humanismi valtaa yliopiston
Tänään kahdeksan aikoihin kun istuin tilastotieteen luennolla eturivissä, mieleni räjäytti huomattava havainto: kukaan ei voi pakottaa minua osallistumaan niihin luentoihin. Kurssi on nimittäin niin humanistinen, että jopa pieni humanistinne pelästyy sitä – kolme luentoa kulunut eikä opettaja ole maininnutkaan sanaa kaava. Samaan aikaan hoksaan, ettei kurssi olekaan niin triviaali – siinä täytyisi osata selittää juttuja, jotka ovat aivan triviaaleja, ja tunnetusti kun käytetään vetoamista triviaaliuteen, on kyseessä perinteisesti liian haastava tehtävä.
Tänään puhuimme mittareista sekä mitta-asteikoista, kokonaiset 90 minuuttia. Lisäksi toki pohdimme tutkimuslomakkeen tekemistä ja opettajamme jakoi suurta elämänviisauttaan:
Sen mun käyttämän mittarin reliabiliteetti ja validiteetti oli vähän miten sattuu. Mä jopa testasin sitä pyytämällä paria kaveria tekee samat mittaukset – ja ne saivat aivan eri tulokset. Mut gradu siitä silti tuli.
Päästyäni humanistitilastotieteestä, oli vuorossa tietojenkäsittelyä. Tämä pääaineopiskelijoille suunnattu kurssi on luultavasti raskain mitä minulla syksyllä on – sen suorittaminen vaatii yli kymmenen esseen ansiokasta palauttamista, joista toki osa on ryhmätyöläisiä.
Tänään pohdimme tietojenkäsittelyn etiikkaa. Valitettavasti massaluento ei ole paras paikka käydä keskustelua vaativaa opetusta, koska opiskelijajoukostamme vain pari-kolme oli aktiivisesti mukana aiheen käsittelyssä. Haluan ihailla suuresti opettajaamme, joka pyrki välttämään Open Sorsa-hörhöjen hyökkäystä Microsoftia sekä suljettua sorsaa kohtaan, kun pohdimme avoimmuutta ohjelmistotuotantoprosesseissa ja tietojenkäsittelijän vastuuta siinä. Mielestäni johdantokurssi ei ole oikea paikka tähän keskusteluun – jo vain sen takia että kyseessä oli parin sadan hengen luentoryhmä.
Juuri nyt odottelen oman laskuharjoitusryhmäni kokoontumista tietojenkäsittelijöiden Linux-luokassa.