Humanoidi elättelee edelleen haaveita tutkijan urasta. Mutta mikä siinä viehättää? Joustavat työajat, mahdollisuus luoda uutta tai ehkä se, että pääsisi työskentelemään itseään kiinnostavien asioiden ympärillä. Jostain syystä tutkijuus herättää — ainakin minussa — mielikuvia viisaasta, ahkerasta ja valistuneesta ihmisestä.

Toisaalta, tutkijan uralla on myös haittapuolensa. Määräaikainen apurahatutkija, jonka tulevaisuus on tiedossa hyvällä tuurilla kuudeksi kuukaudeksi, huonommalla kuukaudeksi kerrallaan. Jatkuvan epävarmuuden alla eläminen ei ole aina mielekästä, varsinkin jos yrittää tehdä elämässä pidemmälle vaikuttavia päätöksiä kuten asunnon hankinta tai vaikka oma pikkuinen joka vaatisi säännöllistä hoitoa.

Sen lisäksi yksi iso ongelma on, että myös muilla opiskelijoilla on unelmanaan päästä tilanteeseen ettei enää koskaan tarvitse poistua yliopistolta. Muutkin haluavat tutkijoiksi, jolloin apurahoista oikeasti taistellaan. Tutkimusaika menee raporttien, hakemusten ja selvitysten kirjoittamiseen. Ja tämä ei ole hyvä tilanne ollenkaan, koska kaikki vihaavat byrokratiaa — tai no ei kaikki mutta ainakin minä. Tlläisiä ovat mielikuvani tutkijuudesta, koostuvatko ne sitten mitenkään valideista lähteistä — se on toinen juttu.

Mieleeni aihe tuli muutaman Helsingin yliopiston rekrytointikeskuksen järjestämän tutkijuutta käsittelevän päivän jälkeen. Kyllä, olen liian nuori menemään niihin mutta menin silti. Valinta jonka mahdollisesti tekee heittäytyessään akateemiseen tutkijuuteen liikaa on tietyn todellisen maailman menettäminen. Toisaalta, onkohan minulla koskaan tätä yhteyttä oikeaan maailmaan edes ollut? Mutta siis – tutkijoilla on tapana olla liian kauan akateemisissä ympäristöissä jolloin todellinen elämä ehkä katoaakin taustalle.

Toisaalta, tutkijoita on monilla aloilla, Suomessa noin 40 000 joista puolet valtiolla ja puolet sitten vaikka missä — yritysmaailmassa, kolmannen sektorin think tankeissa. Viisaita ihmisiä kaikki siitä huolimatta. Ottaen huomioon nykyisen elämäntilanteeni, ehkä se tutkijan urapolku löytyykin yritysmaailmasta?

Ehkä haavemaailmani romahtaa tässä muutaman vuoden kuluessa kun ymmärrän että olen tuiki tavallinen valtsikkalainen; ymmärrän etten ymmärrä. Kaippa meitä onneksi palkataan paperisotia ylläpitämään.

This entry was posted on Monday, September 22nd, 2008 at 1:29 am and is filed under Työelämä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.