Talvi tuli. Hitaasti mutta varmasti kylmä ilmavirta painui tänne Pohjolaan ja huurre teki kauniita kuvioita ikkunoihin. Suurin osa ihmisistä oli iloisia, vaikka valittivatkin kylmyyttä: he luistelivat jääpuistossa, istuivat lämpimällä kaakaolla tai kääriytyivät peiton alle hyvän kirjan kanssa.

Kuitenkin puutarhuri oli surullinen. Kukkakedon viimeisetkin kasvit olivat saaneen jäätävän peitteen ympärilleen. Kesän kauniit värit olivat syksyn ruskan myötä muuttuneet erilaisiksi ruskeiksi ja punertaviksi, mutta nyt vain valkoinen huurre peitti sen. Sen mikä kesällä kasvoi niin vapaasti, minkään estämättä oli nyt tuon kylmyyden vanki.

Näin se oli joka vuosi, muisteli puutarhuri. Talvi tuli aina ja pimeys valtasi kukkakedon. Mutta samalla tavalla hän tiesi että kylmyys menisi pois. Hitaasti mutta varmasti kevät voittaa talven ja vihreys kasvaisi. Silloin ihmiset taas voisivat ihailla kukkaketoa ja sen ihmeellisyyttä.

This entry was posted on Saturday, January 3rd, 2009 at 8:37 pm and is filed under Kukkia ja mehiläisiä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.