Uusi periodi, uudet kujeet
Toinen periodi on alkanut jo, joten voinen paljastaa mitä pienen humanistinne olisi tarkoitus opiskella periodin aikana sekä kommentoida jo kuluneita tunteja.
Suomen poliittinen järjestelmä
Tutustumme (kaikkien yllätykseksi) Suomen poliittiseen järjestelmään, eli puolueiden, etujärjestöjen sekä kansalaisryhmien sekä median muodostamaan yhteiskuntaan ympärillämme. Kurssi perustuu keskustelevalle opetustyylille, josta en mainitse mitään – ensimmäistä sessiota ei vielä ole edes ollut.
Huomattavaa on, että kurssilla käytössä on verkko-oppikirja joka helpottaa huomattavissa määrin pienen humanistin elämää – kirjaston jonoja ei ole taisteltavana. Oppikirjassa siis on teksitmateriaalit ja tenttiin tulevat kysymykset. Yllätykseksein, tämäkin kurssi suoritetaan keskustelun, kotitehtävien ja tentin yhdistelmällä. Kyseenalaistan luonnollisesti tentin tarpeellisuuden, mutta tutkintovaateet eivät ole minun käsissäni.
Johdatus Euroopan unioniin
Luennoijamme on Tampereelta (tai ainakin hänellä on Tampereen yliopiston sähköpostiosoite) ja pohdimme kurssilla kahta pääkysymystä:
- Missä luuraa Euroopan unionin toimivalta?
- Miten ne päätökset syntyvät?
Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja suosittelenkin kaikkia Euroopan unionista kiinnostuneita tutustumaan luentomateriaaliimme, joka on vaivalla laadittu.
Julkisoikeus
Tämä kurssi on pakkopullaa, mutta luennoitsijamme onnistuu pitämään tunteja niin hauskoina, ettei sitä huomaa. Pohdimme siis oikeusjärjestelmän rakennetta julkisen hallinnon puolella – juurikin tutustumme perustuslakiimme aivan urakalla.
Tiesittekö, että lainkäyttö on muutakin kuin pykäliä ja ennakkopäätöksiä? Kurssin alussa esitettiin, että on olemassa lainopillinen syvätaso, joka pohjaa moraaliin. Lisäksi myös oikeuskulttuurilla on merkitystä – eli lakiteksit ei sano mitään mutta konteksti sanoo.
Ainoa heikkous(ko) kurssilla on sen aika, luennot nimittäin ovat ilta kuudesta ilta kasiin.
Johdatus Suomen hallintoon ja sen kehittämiseen
Vierailijaluennoitsijoita kuvaamassa Suomen hallinnon nykytilaa ja ajankohtaisia suunnitelmia. Tämä kurssi ei varsinaisesti ole minun alaani, mutta pieni humanisti suli kun havaitsi aiheena olevan myös kuntaliitot.
Joo, onhan tämä vähän hassua, mutta onko söpömpää asiaa kuin kaksi kuntaa jotka päättävät yhtyä ja sitten demokratia tekee jotain veikeää kun kunnat riitelevät siitä, mikä tulee niille nimeksi.
Tilastotiede (II)
Tuli tällekin ilmoittauduttua – tilastotieteen perusteiden toinen osa. Uskon, että vahva menetelmätieteiden hallinta on tärkeä pohja jokaisen humanoidin tiellä ja tilastotiedettä nyt sovelletaan jokaiseen asiaan johon sitä vain voidaan.
Valitettavasti suurimmalle osalle jalosta rodustamme tilastotiede on pakollinen paha, jolloin merkittävä osa kvantitatiivisista metodeista saattaa jäädä vähän tyngiksi. Tämä saarna saattaa kiinnostaa sinua, jos päädyt fuksiksi yleisen valtio-opin laitokselle tai muuksi humaanisen alan osaajaksi.
Sekä seuraavia kursseja virityksellä:
Eli nämä eivät ole niin merkittäviä, mutta koska niiden opiskelussa on hyväksikäytetty opiskelujärjestelmää on tämä huijausmetodi hyvin merkittävää.
Vinkki 1: Erilliskoe, tapaus Java-ohjelmointi
Jos osaat kurssin sisällön sen voi suorittaa erilliskokeella. Nopeaa, siistiä ja saa tälläkin opintopisteitä.
Vinkki 2: Erilliskoe, tapaus Johdatus ohjelmistotekniikan menetelmiin
Vaikket osaisikaan kurssin asioita voit silti suorittaa kurssin erilliskokeella. Näin toimimalla vältät raskaat ja aikaa vievät harjoitustehtävät, mutta kun osallistut samaan aikaan luennoille voit opiskella sen muuten normaalisti. Helppoa ja nättiä.