Menetelmätieteilyn riemuvoitto
Tänään aloitin menetelmätieteelliset opintoni – sekä tilastotiede että tietojenkäsittelytiede alkoi pyörimään tänään. Koska nämä eivät minulle ole varsinaisesti mitään tieteentekoa – vaan työkaluja – niin niitä toki yliopistomaailmassa kutsutaan menetelmätieteiksi.
Aamuni alkoi aikaisin kello 7 koska ensimmäinen luentoni oli kello 8 (+ akateeminen vartti) keskustassa. Saavuin luentosaliin – ajoissa, mutta silti myöhässä – joka oli täynnä ihmisiä! Löysin kuienkin istumapaikan ja kuuntelin luennoitsijan höpinää tilastotieteestä. Kurssin päätarkoitus on selvästi ymmärtää tilastollisten menetelmien luonnetta, jolloin laskuharjoituksien puhdas laskuosuus jaa vähäisemmäksi. Tämä tietenkin järkytti minua syvästi, olin tullut harratsamaan aivotonta laskentoa – no, opintopisteitä tulee silti. Kurssi ei käsittääkseni ole kaavapainotteinen ollenkaan, vaan tutkimme esimerkkejä ja pohdimme missä meni pieleen. Niin, tunnetustihan tilaston voi vääntää juuri sellaiseksi kuin sen haluaa.
Valitettavasti luennoitsija ei selvittänt kurssilla käytäviä asioita selkeästi; käymme läpi kuvainnollista tilastotiedettä, todaria ja testaamista – täytyy painostaa luennoitsijalta tarkemmat infot ulos.
Kun tilastotieteily oli ohi, hyppäsin raitiovaunuun kohti Kumpulaa ja luonnontieteitä. Edessä oli nimittän johdatus tietojenkäsittelytieteeseen. Virheekseni en ruokaillut keskustassa, vaan jouduin tyytymään Kumpulan UniCafen heikkoon tarjoilun – vinkki: jos tulet Kumpulaan opiskelemaan, ota ratikka ja syö keskustassa! UniCafessa törmäsin muutamaan maunuliiniin jotka toki tervehtivät minua. Voisin todeta järkyttyneeni kahdesta asiasta Excactum-rakennuksessa:
- paljon maunuliinejä
- paljon tuttuja kasvoja
- paljon tyttöjä
Luentosalistuimme kuuntelemaan kuivaa luentoa tietojenkäsittelytieteen johdannosta. Kurssiin kuuluu myös huomattava määrä esseitä, eli kyseessä ei olekaan triviaali kurssi, mitä aikaisemmin kuvittelin. No, ei hätää – kyllä pieni humanoidinne nyt esseen tuottaa aina.
Voisin kertoa vielä pienestä sattumuksesta, joka minulle kävi luennon tauon aikana. Vieressäni oli tyttö-macisti, joka yht’ äkkiä kysyi minulta osaanko Javaa. Toki tunnustin taitoni tässä jalossa ohjelmointikielessä ja hänpä kysyi voinko katsoa nko hänelle Java asennettu. Avasin konsolin ja kirjoitin ja< tab >< tab> ja totesin: “On se asennettu”. Hän paljastui pääaineopiskelijaksi IB-lukiosta, eikä hän osaa ohjelmoida.