Diskreetti vaiko jatkuva?
Aamulla oli vallan tutkimuksen tentti, tai oikeastaan osa sitä: suoritin teoksen Barry Hindess: Discourses of Power. Koska poliittinen filosofia tai ajattelu ei kuulu lempiaineisiin, eräs opiskelijatoverini auttoi minua kirjan sisemmän olemuksen analysoinnissa ja ymmärtämisessä. Kesken opintopiirimme hän totesi minulle, ettei minun kannattaisi keskittyä kappaleisiin diskreettinä vaan pyrkiä näkemään tietty jatkuvuus niiden välillä.
Varsin viisas neuvo, mutta samaan aikaan myös triviaali. Vallan käsitteessähän on tapahtunut muutos siitä mitä itse kutsun kvantitatiiviseksi analyysiksi kohti kvalitatiivista, kontekstisensitiivistä analyysiä. Ehkä sitten käsittelen asioita välillä liian diskreetisti, mutta joissain asioissa jatkuvuus on tarpeellista – toisissa ei.
Tenttikysymys oli valtiotieteilijämäinen: miten Hindess käsitteli Lukesin radikaali vallankäsitteen suhdetta kriittiseen teoriaan. Monia aspekteja, joita tuo esille, mutta kuten aina on syytä aloittaa määrittelemällä keskeisiä käsitteitä. Lukesin valtakäsitys perustuu analyysiin vallan muodoista:
- Vallan perinteinen käsitys; valta päätöksen tekemisenä; julkinen valta
- Vallan kontekstuaalisempi käsitys, valta osana esimerkiksi agendojen asettamista; yksityinen valta
- Valta arvojen, ideologioiden, normien ja käsitteiden kautta
Näistä viimeinen kohta edusti erityisesti Lukesin osuutta analyysissä, ja muodostaa myös merkittäviä näkökulmia kriittisiin teorioihin. Esimerkiksi marxilaisuus perustuu siihen, että ideologiat ovat poliittisen vallan käyttöä (toki lukuunottamatta marxilaisuutta, joka perustuu tieteeseen) ja feministisessä tutkimuksessa kielen merkitystä vallankäytön välineenä voidaan nostaa esille – mutta tälläisiä asioita ei kysymyksessä kysytty, vaikkakin esimerkit ovat aina mielekkäitä.
Hindessin näkökulma ja esitystapa korostaa mielestäni Lukesin radikaalia vallankäsitystä vähän liikaakiin, vastaavia ajatuksia on löydettävissä historiallisesta legitimiteettikeskustelusta. Lieneekö syynä esimerkiksi teoksen tietty vanhanaikaisuus tai yhdysvaltalais-brittiläinen traditio: itse väitän että “radikaali” vallankäsitys on vakiintumassa myös valtavirran tutkimukseen.
Vastaukseni oli varsin epämääräinen ja arvioisin että lopulliseksi arvosanaksi tulee 2 tai 3. Ei mikään hyvä, mutta onpahan läpi. Läpipääsy tässä onkin tavoitteena alkuun, nimittäin kyseinen teos on esitietovaatimuksena vallan tutkimuksen kurssin tenttiin, joten nyt toivottavasti on esitiedot kunnossa. Alas olen vajonnut kun näin ajattelen, mutta joskus pitää rationalisoida opiskelujaan.