Pöytäkirjan ulkopuolella

Pieni Matti oli syksyllä ihan ulalla maailman menosta ja törmäsi omaan tutoriisa, joka suostutteli Mattia hallitukseen. Matti sitten eksyi vaalikokoukseen ja hän joutui pääsi hallituksen jäseneksi. Hallituksen sisäisessä tehtävänjaossa Matista sitten tuli sihteeri, koska kaikkiin muihin tehtäviin oli jo ammattitaitoiset ihmiset.

Nyt sihteerinä olen päässyt tutustumaan kokoustekniikan ihanaan maailmaan – myös ihaniin pöytäkirjoihin ja niiden tuottamiseen. Jostain ihmeestä elin aikaisemmin käsityksessä, että pöytäkirjat pyrkivät kuvaamaan kokouksen todellista kulkua; käsitykseni osoittautunut virheelliseksi on.

Kiintoisa päättely on mielestäni seuraava: Kokouksen pöytäkirja on julkinen dokumentti. Koska se on julkinen dokumentti, siinä ei saada pahoittaa kenenkään mieliä. Siispä pöytäkirjoja saatetaan joutua sensuroimaan niin ettei kukaan siitä loukkaantuisi.

Tähän mennessä äänestystuloksia olen piilottanut ja pieniä sanamuotoja olen muokannut. Tosin, sen lisäksi ainakin meillä raha on jotain niin mystistä ettei siitä mitään haluta kirjoittaa mitään pöytäkirjaan. Tämä on varsin ristiriitaista, koska nimenomaan pöytäkirjasta pitäisi minusta löytyä tarkat summat joista ollaan sovittu.

Mutta ei anneta tälläisen yksityiskohdan häiritä elämäämme – ketä nyt kiinnostaisi mahdollisessa väärinkäyttötilanteessa selvitellä mitä ollaan sovittu ja millä tavalla.

Sitten kiintoisaa on myös se, kuinka nopeasti voidaankaan norsunluutornittua; miksi ihmeessä isoa liutaa työryhmiä joihin nimenomaan haluttiin laajaa opiskelijaedustusta ei olisi voitu julistaa yleisesti avoimeksi? Ainoa mitä siitä olen pöytäkirjasta lukenut oli ehdoitus siitä että nimetään henkilöt vain norsunluutornista ja norsunluutorni kannatti ehdoitusta.

Mutta, mitäpä pieni Matti voisikaan tietää – hänhän on vain sihteeri.

3 Responses to “Pöytäkirjan ulkopuolella”

  1. sunkkis Says:

    siellä valtsikassa teille selvästi opetetaan oikean maailman kokouskäytäntöä… itse en kyllä ole missään törmännyt tuollaiseen salailukulttuuriin

  2. matnel Says:

    sunkkis,

    Tämä oli minustakin varsin yllättävää, mutta näköjään meillä on luettu liikaa Platonin Valtiota tai muita demokratian toimivuutta epäilevää kirjallisuutta.

    Kuitenkin salailunilmapiiri on valitettavaa koska toivoisin että valtiotieteellisessä nimenomaan oltaisiin hyvin avoimia. Toki hallituksen kokouksiin saa tulla jokainen joka haluaa, mutta silti asian pitäisi olla selvitettävissä myös muista dokumenteista.

    Tavallaan jos paljastan tämän postauksen sisimmän tarkoituksen: toivon että edes muutama valtiotieteilijä tutustuisi tähän ja saisimme aikaiseksi kunnollisen keskustelun ainejärjestömme tarpeellisuudesta ja toiminnasta.

  3. matnel Says:

    Juuri luin puheenjohtajan palautteen aamuisesta kokouksestamme. Tyypillisten nimi- ja asiavirheiden lisäksi tuli käsky poistaa tanssin opettajalle maksettava palkkio, joka muistaakseni oli 80 €, pöytäkirjasta (sainpas sen julkaistuksi jossain – tosin summa saattoi olla myös joku toinen!).

    En oikein ymmärrä mistä taas tuossa on kyse, koska summa kuitenkin tulee näkymään kirjanpidossamme jos joku sitä hoksaa vaatia. Samoin kokous oli kaikille avoin, eli periaatteessa kuka tahansa olisi voinut herätä aamulla ja tulla kuulemaan että maksamme tuon summan tanssin opettajalle.

    Koska olen vain sihteeri, en halua turhaan nostattaa tätä hallituksen sisäisäisessä jutussa ylös – liian suuri mahdollisuus tulla nyljetyksi. Tosin, mainittakoon että sääntöjen mukaan 1/10 jäsenistöstä voisi tehdä tästä kirjallisen kysymyksen ja vaatia hallitukselta vastauksen yleiskokouksen kautta. Nykyisillä jäsenmäärillä 1/10 jäsenistöstä vastaa alle 30 henkilöä – niin harva on virallisesti rekisterissä.

Leave a Reply