Demokratiaako?
Demokratia on hassu termi, eräs määritelmän tapainen sille on kansan mahdollisuus vaihtaa vallanpitäjää ilman väkivaltaisuutta. Kuten yhteiskuntatieteissä melkein aina, on tämäkin vain yksi määritelmä termille jonka sisältö riippuu täysin katsojasta. Käytettäköön tätä nyt työmääritelmänä, koska määritelmän ei myöskään tulisi olla liian kompleksinen – vai oletko yllättynyt siitä, ettei fysiikassa käytetä kaikkeen suhteellisuusteoriaa?
Yliopistossa on olemassa demokraatisesti valittuja edustustahoja; laitosjohtokunta, tiedekunnan johtokunta sekä konsistori – kyseessä on hallintovaalit. Ja toki näissä elimissä on myös opiskelijaedustajia – kahdessa ensimmäisessä. Toki valtiotieteilijänne sähköposti on ylikuormittunut aiheen käsittelystä, mutta mitä havaitsinkaan?
Opiskelijajärjestömme toivoi itselleen ilmoittautumisia laitosjohtokunnan tehtäviin. Käsittääkseni ilmoittautumisia tuli enemmän kuin paikkoja oli jaossa ja opiskelijajärjestömme joutui tekemään karsintaa. Kuten tarkkaavainen lukija edellisessä lauseessa havaitsi, ehdokaslista karsitaan ainejärjestön puolelta sellaiseksi että kaikki järjestön listalla olevat edustajat tulevat valituksi!
Mutta pieni humanisitmme voivottelee bloginsa ääressä, kuinka se onkaan väärin että joku kolmas taho suodattaa ehdokkaat läpi ja tekee valinnan puolestani. No, kansa tunnetusti on tyhmää – mutta älkäämme päästäkö tätä mallia leviämään muihin vaaleihin. Mutta eihän järjestelmä voi olla näin tyhmä?
Matti-setä käytti aikaa tutkien muinaisia kirjoituksia ja havaintoni oli, että opiskelijat voivat itsenäisesti hakeutua ehdokkaaksi. Kuitenkin opiskelijajärjestön sähköpostissa havaitsemani henki oli, että tätä ei suosita. Mutta, mikä autoriteetti opiskelijajärjestö on toimimaan tässä asiassa?
Suositus: Opiskelijajärjestön ei tulisi puuttua ehdokasasetteluun, vaan antaa vain yleiset ohjeet siitä kuinka ehdokkaaksi asetutaan. Salamyhkäisyyttä tulisi pyrkiä aktiivisesti vähentämään hyvän hallinnon periaatteiden parantamiseksi.
Aihetta sivuten, ihmiset voidaan jakaa polittisessa käyttäytymisessään neljään rooliin:
- Demokratian ritarit: Omaavat hyvän poliittisen lukutaidon eivätkä ole puolueuskollisia.
- Puolueaktiivit: Omaavat hyvän poliittisen lukutaidon, mutta ovat puolueuskollisia.
- Puoluealamaiset: Heikko poliittinen lukutaito, mutta puolueuskollisuus huipussaan.
- Epäpoliittinen kerrostuma: Heikko poliittinen lukutaito ja puolueuskollisuus tipotiessään.
Olisi mielenkiintoista tutkia, mihin luokkaan valtiotieteilijät sijoittaisivat itsensä. Mielestäni vastaus ei ole triviaali, vaan vaatii oikeasti pohdintaa; voisin jopa väittää että jokaiseen luokkaan tulee sopusuhtaisesti edustajia. Mutta onko tämä heikkous? Tutkimukset ovat osoittaneet että kansakunta tarvitsee myös epäpoliittista kerrostumaa – poliittinen yliaktiivisuus näet voi kuvata järjestelmän heikkoa tilaa. Tämä tulos hämmästyttää kaikkia demokratian tutkijoita, myös humanoidianne.
Humanistinne vaikenee, mutta ei lopullisesti.