Ajattelin näin yön viimeisinä tunteina koittaa eritellä erästä ongelmaa, jota olen pohdiskellut useamman päivän jo (kiitos kaikille irkkitutuille ja Facebook-kavereille siitä, että olette kestäneet tätä — sekä toki niille, jotka ovat osallistuneet keskusteluun kasvokkain). Opiskelijoiden tulisi ideaalitilanteessa olla osa yliopistoyhteisöä, se kolmas pilari tutkijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan lisäksi.

Opiskelijoiden ei esimerkiksi pitäisi olla asiakkaita tai se pakollinen riesa, vaan toivottavaa olisi, että — ainakin osa — tulisi osaksi tieteellisempää yhteisöä. En tiedä kuinka yksin olen tämän suhteen, tai miten muilla laitoksilla — tai yliopistoissa asia hoidetaan, mutta koen olevani laitoksella vain, koska minun opettamisesta sattuu saamaan rahaa, ainakin jos joskus valmistun.

Perustelen tätä näkökantaa ensiksi yleisesti liittyen tutkimukseen laitoksellamme ja tämän jälkeen täsmällisesti Politiikan tutkimuksen päivien esimerkillä.

Mitä meillä oikeastaan tutkitaan?

Ensimmäiseksi, tutkimus. Minusta on vähän hävettävää myöntää, etten tiedä mitä laitoksellamme tutkitaan. Tämä voi olla oma virhe, ehkä minun pitäisi istua enemmän sopivilla kursseilla ja saada tätä kautta hahmoitettua kokonaiskuvaa. Toisaalta, olen pyrkinyt olemaan oma-aloitteinen. Olen tarkistanut laitoksemme tutkimus-sivut havaitakseni, ettei siellä oikeastaan sanota mitään. Tiedän paremmalla tasolla esimerkiksi mitä kollegamme Tampereella tutkivat ja seuraan mitä Turussa tapahtuu.

Mutta, tuo tosiaan saattaa hyvin olla omaa kykenemättömyyttäni. Ehkä jollain kurssilla on oikeasti esitetty laitoksemme tutkimusaloja tai jotain sitä vastaavaa teemaa. Toki minäkin tiedän, mitä yksittäiset tutkijat tekevät, lähinnä jos he ovat sattuneet pitämään kursseja omista aihepiireistään. Mutta, kokonaiskuvaa ei vain ole.

Konferenssi — mahdollisuus tavata ihmisiä

Mutta, tarpeeksi tuosta teemasta — sanottavaa olisi vielä, mutta ne on sitten käsiteltävä myöhemmässä teksteissä. Otan konkreettisen esimerkin siitä, kuinka opiskelijat tuntuu vain unohtuneen laitoksellamme. Politiikan tutkimuksen päivät järjestetään vuonna 2010 Helsingin yliopistolla. Oikeastaan, ne järjestetään ensi torstaina.

Nämä päivät olisi hyvä mahdollisuus meille opiskelijoille tavata joitain tekijöitä muualta Suomessa ja saada kokonaiskuvaa siitä missä politiikan tutkimus 2010-luvulla menee. Mutta, opiskelijajärjestömme sähköpostilistalle ei ole tullut tuosta tapahtumasta mitään mainintaa, vaikka se on perustutkinto-opiskelijoille ilmainen. Ehkä me opiskelijat olemme sitten niin rasittavia, ettei meitä tahdota pilaamaan varttuneempien ja kokeneempien tieteenharjoittajien kokoontumista…

En myöskään muista kuulleeni tuosta graduseminaarissa, missä olisi voinut hyvin suositella tuota paikkana käydä kurkkaamassa, mitä konferenssit ovat. (Jos olet yleisen valtio-opin opiskelija, katso järjestettävät workshopit, siellä on ihan mielenkiintoisia aiheita.)

Arvon laitoksen väki, jos haluatte, että opiskelijat olisivat osa laitoksen toimintaa, pitää teidän olla kavereita meidän kanssa. Yksipuolinen rakkaus ei vain toimi.

Arvon blogin lukija, kommenttiosuus on avoinna näkökulmille, miten tätä ongelmaa on ratkaistu Sinun opinahjossasi. Mielelläni kuulisin muiden kokemuksia ja havaintoja.

Aika taas kertoa, mitä humanisti on kokenut ihmeellisessä yliopisossa. Poliittisen filosofian kurssi on ohi ja suussa on enää paha maku. Mutta, miksi?

Olen jostain kurssin puutteista jo maininnut aikaisemmin jotain asioita, nyt lähinnä käsittelen tenttiä; mahtipontista sadan kysymyksen monivalintakoetta, kustakin kolme vaihtoehtoa. Pitkään koin, että tälläinen koe olisi unelmani: selkeät oikeat vastaukset ja helposti lasketavissa oleva pistemäärä. Kuinka väärässä olinkaan…

Monivalintakokeen hyvyys on, että sillä voi mitata koko kurssimateriaalin osaamisen. Normaalisti tenteissämme on yksi kysymys kirjaa kohti — joskus toki on kaksi, jättäen näin valinnanvaraa — millä mitataan koko kirjan sisällön hallinta. Sadalla kysymyksellä voi tietenkin mitata osaamista laajemmin, tarkistaa, ettei vain olisi tullut luettua muutamaa tärppikappaletta.

Kuitenkin, se mikä määrässä saavutetaan menetetään laadussa. Essee-vastauksessa voi luoda oman näkökannan, tulkinnan, käsiteltävästä asiasta. Esseessä voi yhdistellä eri teemoja ja näyttää, että on sisäistänyt kirjan oppeja eikä vain lukenut niitä ulkoa. Diskreetissä vastauksessa ei tälläisiä voi tietenkään osoittaa.

Kumpi näistä on parempi mittari? Tulisiko mielummin keskittyä osaamisen laajuuteen vai laatuun. Kysymys ei ole selkeä, esimerkiksi fuksikursseilla, joissa rakennetaan suurimmaksi osaksi yhteiskunnallista yleissivistystä, voisi olla järkevää keskittyä siihen, että koko opiskeltava alue tulisi osata. Kuitenkin, politiikan filosofian opintojakso on osa syventäviä opintoja, mikä tarkoittaa sitä, että niissä pitäisi oppia jollain tasolla soveltamaan saatuja tietoja omaan tutkimukseen, ehkä jopa olemaan kriittinen siihen, mitä on opetettu.

Tällä perusteella voisi pitää mielekkäämpänä jotain enemmän soveltavaa oppimistapaa, kuten essee muotoista koevastausta tai ehkä jopa jotain projektia. Nämä toki ovat raskaampia sekä opiskelijoille että opettajille, mutta toisaalta niissä saattaisi jäädä mieleen syvällisempi oppimiskokemus.

Disclamer: Kirjoittaja sai monivalintatentistä tyydyttävän (2) arvosanan, minkä voisi arvioida vaikuttavan käsitykseeni kurssista.

Olen päätynyt, hämäriä teitä, Päärakennuksen saliin viisi: Tasa-arvo, perusoikeus ja politiikan haaste–kurssille. Kurssin aihe siis on käsitellä tasa-arvoa ja sitä, mikä on tasa-arvon nykytila ja tulevaisuus. Valitettavasti kurssi keskittyy lähinnä tasa-arvoon, eli sukupuolten yhdenmukaisuuteen, eikä laajempaan yhdenmukaisuuskeskusteluun, kuten etnisiin vähemmistöihin tai seksuaaliseen suuntautumisen aiheuttamiin tekijöihin.

Noh, tämä kuuluu meillä feministisen politiikan tutkimuksen jaksoon, niin tämä ei välttämättä ole kovinkaan yllättävää. Kuitenkin, itse olisin jälkimmäisen tasa-arvonäkökulman kannalla. Lisäksi kurssin sukupuolikoostumus, ja ehkä asennekin kurssilla, häiritsevät minua. Mutta, ehkä isoin pommi tuli tällä kertaa.

Kurssin opettaja totesi, että on pitkän harkinnan jälkeen päättänyt lisätä miesten tasa-arvosta keskustelevan sivuston kurssimme blogiin. Se oli kuulema saada hänen, feministisen politiikan tutkimuksen, veren kiehumaan. Kuvitellaanpa tilanne toisin päin taas vaihteeksi, jollain kurssilla olisi lisätty — näillä kommenteilla — viite tasa-arvokeskusteluun naisnäkökulmasta. Mitenköhän tällöin olisi käynyt?