• tekniikka
• kaupallinen
• it-ala
• juridiikka

Kuten useimmat keskustakampukselaiset, kaveri ei sopinut tähän profiiliin – vaikka opiskeleekin matematiikkaa varsin paljon. Jälleen kerran pettyneenä huomasin ettei tämä ole paikka meitä, humanoideja, varten. Ehkei maailma olekaan. Ehkäpä kaikki hyödylliset asiat tehdään tekniikan tai juridiikan alalla vahvalla markkinointiosaamisella?

Toisaalta, tutkijan uralla on myös haittapuolensa. Määräaikainen apurahatutkija, jonka tulevaisuus on tiedossa hyvällä tuurilla kuudeksi kuukaudeksi, huonommalla kuukaudeksi kerrallaan. Jatkuvan epävarmuuden alla eläminen ei ole aina mielekästä, varsinkin jos yrittää tehdä elämässä pidemmälle vaikuttavia päätöksiä kuten asunnon hankinta tai vaikka oma pikkuinen joka vaatisi säännöllistä hoitoa.

Sen lisäksi yksi iso ongelma on, että myös muilla opiskelijoilla on unelmanaan päästä tilanteeseen ettei enää koskaan tarvitse poistua yliopistolta. Muutkin haluavat tutkijoiksi, jolloin apurahoista oikeasti taistellaan. Tutkimusaika menee raporttien, hakemusten ja selvitysten kirjoittamiseen. Ja tämä ei ole hyvä tilanne ollenkaan, koska kaikki vihaavat byrokratiaa — tai no ei kaikki mutta ainakin minä. Tlläisiä ovat mielikuvani tutkijuudesta, koostuvatko ne sitten mitenkään valideista lähteistä — se on toinen juttu.

Mieleeni aihe tuli muutaman Helsingin yliopiston rekrytointikeskuksen järjestämän tutkijuutta käsittelevän päivän jälkeen. Kyllä, olen liian nuori menemään niihin mutta menin silti. Valinta jonka mahdollisesti tekee heittäytyessään akateemiseen tutkijuuteen liikaa on tietyn todellisen maailman menettäminen. Toisaalta, onkohan minulla koskaan tätä yhteyttä oikeaan maailmaan edes ollut? Mutta siis – tutkijoilla on tapana olla liian kauan akateemisissä ympäristöissä jolloin todellinen elämä ehkä katoaakin taustalle.

Toisaalta, tutkijoita on monilla aloilla, Suomessa noin 40 000 joista puolet valtiolla ja puolet sitten vaikka missä — yritysmaailmassa, kolmannen sektorin think tankeissa. Viisaita ihmisiä kaikki siitä huolimatta. Ottaen huomioon nykyisen elämäntilanteeni, ehkä se tutkijan urapolku löytyykin yritysmaailmasta?

Ehkä haavemaailmani romahtaa tässä muutaman vuoden kuluessa kun ymmärrän että olen tuiki tavallinen valtsikkalainen; ymmärrän etten ymmärrä. Kaippa meitä onneksi palkataan paperisotia ylläpitämään.

Lähes kaikki tutkimusalat tuottavat toki yrityksille tärkeää tai ainakin potentiaalista tietoa. Kysymys on pikemminkin siitä, miten tutkimustoiminta ja siihen liittyvä yhteistyö sekä tiedonsiirto toimivat yritysten ja yliopistojen välillä ja missä määrin tutkimustoiminta on yritysten kannalta mielenkiintoista tai relevanttia.

Tällä selvityksellä Keskuskauppakamari tuo esille niitä mahdollisimman vertailukelpoisia ominaisuuksia, joihin yliopistot voivat kiinnittää huomiota arvioidessaan ja kehittäessään toimintaansa yleisestä yritysnäkökulmasta. Valittuja ominaisuuksia ovat muun muassa koulutusyksikön vetovoimaisuus, perusopetuksen tehokkuus, opetusresurssit, kansainvälinen vaihto, työllistyminen ja ulkoisen rahoituksen hankinta sekä jatkokoulutuksen ja tutkimuksen tehokkuus. Tarkemmin tutkimuksessa on arvioitu elinkeinoelämää erityisen lähellä olevia koulutusaloja; kauppatieteellistä, teknillistieteellistä ja oikeustieteellistä sekä luonnontieteellistä koulutusalaa eri yliopistoissa. (Johdannota pätkiä, korostukset omaa käsialaa)

Aika paneutua käytettyyn mittaristoon enemmän, taulukko 1kuvaa eri mittareilla sitä mitä yliopistojen pitäisi saavuttaa:

1. tehokas peruskoulutus
2. opiskelupaikan houkuttelevuus
3. opettaja–oppilassuhde
4. opettajien pätevyys
5. kansainvälisyys
6. työmarkkinoiden vastaavuus
7. tutkimustoiminnan yrityshoukuttelevuus
8. tehokas tutkijakoulutus
9. tehokas tutkimus

Aina voi kysyä miksi juuri nämä mittarit; kyseessä on niin tutkimuksen tarkoitukseen kuin kysymyksiin liittyvä kysymys, mutta reliabiliteetti ja validiteettianalyysiäkin olisi ehkä tutkimuksessa toivonut; jos tehdään määrällistä tutkimusta niin siinä voi käyttää ihan oikeita metodejakin: Cronbachin alfa kertoisi siitä mitataanko näillä muuttujilla samanlaisia asioita; asia mitä siellä käsiä heiluttaen koitetaan osoittaa.

Helsingin yliopiston analyysi ei mielestäni paljasta mitään yllättävää: valtiotieteellisen tiedekunnan ongelmiin kuuluvat opettaja-oppilas–suhdeluvun heikkous sekä opintojen edistymisen hitaus. Mutta, kun olen värikästä paperinippua nyt jopa analysoinut, niin asiaan!

Eli, mitkä ovat yritysmaailman kannalta kiintoisia tutkimusaloja? Kuten aiemmin kerroin IBMstä, poikkitieteellisyys on kova juttu myös teknologia-alalla. Oikeastaan, melkein riippumatta alasta on jopa humanistille tarjolla työmahdollisuuksia; seuraamani verkkosarjakuva esittää asian raaistetun puolen. Viimeisin Valtiotieteilijä-lehti puhui jotain työskentelystä Consulting Services yksikössä ja siitä kuinka valtiotiede antaa hyvä pohjan tähänkin.

Koska alkaa olla jo kovin, kovin myöhä ja humanoidien pitäisi olla peitonalla tähän aikaan voinee koota ajatukseni yhteen. Kuten Keskuskauppakamari toteaa, hyvinkin yllättävät alat voivat osoittautua merkittäviksi yrityksille; esimerkiksi antropologialla saa esille kiintoisia tuloksia. Sen takia koitan nyt vakuuttaa, ainakin itseni jos en muita, siitä että perinteisestä insinöörimäisestä lähestymistavasta tulee pyrkiä pois. Liiketoiminta on muutakin kuin teknistä toteutusta, markkinointia ja sopimusten puurtamista; siihen liittyy tarve ihmisten sekä kulttuurin ymmärtämisestä.

Eräs opiskelija nimittäin kysyi miten korrelaation p-arvo lasketaan. SPSS-ohjelma laskee sen, mutta ei tietenkään esitä laskukaavaa suoraan. Mietin hetken aikaa; muistelen että kaava on olemassa ja se liittyy jotenkin T- tai normaalijakaumiin. Mutta kaava ei vain palautunut mieleeni; lupasin toki kaivaa sen esille muttei se kuulema ollut tarpeellista.

Kuitenkin kotona tämä asia häiritsi mieltäni, mitenkäs tämä pitikään tehdä. Kaivoin hyllystäni Snedecorin ja Cochranin (1980) teoksen Statistical methods voidakseni virkistää muistiani. Ja toki se virkisti: korrelaation nollahypoteesina on ettei korrelaatiota olisi. Tietyllä luotettavuudella tästä hypoteesista voidaan siis luopua (p-arvo) tietyllä todennäköisyydellä. Tämä taas saadaan t-jakaumalla tyypillisesti vapausastein . Itse t-arvo taas on . Tulipahan selvennettyä tätäkin ainakin itselleen.

Etsinnässäni satuin myös katsahtamaan Metsämuurosen (2006) teosta Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Puuttumatta termin ihmistieteet pahuuteen, havaitsin että teos on minulle varsin relevantti ja merkittävä jos ei muuten niin viiteaineistona: teenhänkevään aikana niin laadullisen kuin määrällisen tutkimusmenetelmän harjoitustyön.

Muistan Päivölän kansanopiston ajoilta rehtori Juha Vuorisen opetuksen siitä, että pitää hankkia vankka ja laaja-alainen sivistys ja erikoistua sitten tiettyyn alaan johon tutustuu tarkemmin. Näin hän opasti meitä, matematiikkalinjan opiskelijoita. En tiedä sitten kuinka moni niitä oppitunteja todella kuunteli, mutta omaa opintosuunnitelmaani katsellessa ainakin toivoisin olevani kuin IBM:n haluama T.

Tarve T-osaamiselle on varsin ilmeinen: nykyisin kun jokainen asia on kytköksissä toiseen asiaan ei enää riitä se että osaa oman asiansa, pitää edes pystyä puhumaan toisen tieteenalan kanssa. Tämä on varsin hankalaa, koska ihan huomaamatta voi alkaa käyttämään tieteenalalle kuuluvaa erikoistermistöä – siihen nykyinen yliopisto opettaa ja kannustaa: oman jargonin lisäksi suositaan yhden tieteenalan vahvaan hallintaan jota tukee muutama yleensä lähitieteenalaan liittyvä opinto. Mieleeni tulee tapaaminen erään mobiiliopetukseen tutustuneen opettajan kanssa: hän kommentoi että tieteelliselle työlle on vaikea löytää mitään sopivaa foorumia: teknisen alan ihmiset nauroivat pehmeälle lähestymistavalle ja pedagogit taas ihmettelivat teknistä höpötystä.
Meidän laitoksella suurin osa opiskelijoista lukee kansantaloustiedettä sivuaineena ja rinnalle yleensä otetaan vielä joku sosiaalitiede. Tämä on kaikin puolin helpoin ratkaisu: opiskelupaikat ovat lähellä omaa varsinaista opiskelualuetta (ainakin täällä Helsingissä) ja yleensä säätöä tulee vähemmän kun rytmi ja tavat ovat samanlaiset.

Tilanne tuntuu olevan varsin perinteinen: yrityselämä tahtoisi laaja-alaisempaa osaamista mutta yliopisto pitää kiinni akateemisesta riippumattomuudestaan eikä reagoi ympäristönsä toiveisiin. Tämä on valitettavaa; Helsingin yliopisto kaipaisi myös informaatioverkostojen tapaisen koulutusohjelman, joka yhdistäisi rohkeasti eri aineen opintoja. Toki vapaa sivuaineoikeus tukee tässä ainakin paperilla, mutta toisaalta uudet valmistumismääräajat eivät niinkään.
Olen jo aikaisemmin varsin voimakkaasti puhunut poikkitieteellisyyden eduista tieteen kannalta. Nyt IBM on nostanut esille, että myös työelämä tarvitsisi niitä jotka luovivat usean tieteen rajamaastossa.