Jotain lukemiani tenttkirjoja

Aloitin yliopistolla innoissani vuonna 2006. Nyt, melkein viisi vuotta myöhemmin suunnittelen valtiotieteen opintojen loppuunsaattamista gradun muodossa. Onkin aika kysyä, mitä oikeastaan opin yliopistolla? Mitä jäi käteen oikeasti?

Tenttkirjoja olen lukenut ja kursseilla olen istunut. Päähän on jäänyt oikeastaan varmasti aika vähän siitä kaikesta, mitä on tullut tehtyä. Eikä ollenkaan yllätyksenä, eniten ole varmasti keskittynyt osallistumisen ja osallisuuden kysymyksiin. Jotain väitän, että muistan poliittisista instituutioista, vaikka siellä on tapahtunut aika isoja muutoksia (niin, EUssa ei kuulema enää ole pilareita).

On asioita jotka pysyvät. Korostaisin tutkimusmenetelmiä sellaisena. Valitsin aikanaan tien, että pyrin hallitsemaan vähintäänkin perusteet molemmista menetelmistä. En siksi, että oma taustani tilastollisissa menetelmissä oli alunperinkin vahva, vaan koska molempien menetelmien käyttö voi tulla tarpeen sovelletussa tieteessä.

Niin. Sovellettu tiede. Se taitaa olla oma alani eniten, sellaisenaan yhteiskuntatieteellinen koulutus ei takaa oikeastaan muuta kuin sen, että osaan heiluttaa käsiä ymmärtää laajoja syy-yhteyksiä. Nyt olen viimeaikoina päätynyt tekemään lasten ja nuorten mediakäyttön tutkimusta, jossa on välttämättä tarpeen ymmärtää monia seikkoja.

Mutta, olisi masentavaa jos yliopistossa oppisi vain jotain taitoja ja ymmärrystä. Vaikka en ole opiskelijaelämässä välttämättä loistanut, haluaisin mainita kiinnostavana hankkeena VOO Civic Society Taskforcen, jota en ollut luomassa, mutta jonka toimintaan olen koittanut osallistua. Se korostaa juuri sitä, mitä itsekin haluan — tehdä maailmasta parempi, tai ehkä nyt onnellisuus-diskurssin vahvistuessa, onnellisempi paikka. Tämä sekä muut sosiaaliset kontaktit lienevät oikeasti se yliopiston tärkein oppi.

Blogin uskollisille tai vähemmän uskollisille lukijoille, olen suurimmaksi osaksi siirtynyt Science and Industryn kirjoittajaksi, joka on ‘ammattiblogini’. Siellä on myös avattu enemmän tekemisiäni oikeassa maailmassa ja ajatuksia tutkimusintresseistäni.

Kuitenkin, uskon, että humanoidin elämälle on vielä paikka. Opintoni jatkuvat luonnontieteen alalla ja mahdolliset jatko-opinnot aiheuttavat pohdintaa. Kuitenkin, on aika katsoa peiliin tässä kohtaa. Miksi blogi kuoli niin pahasti? Ehkä minulla oli muka kiire tai piti muka tehdä jotain.

Ei. Aikaa löytyy aina. Se ei ollut enää kivaa. Koitin muodostaa liian asiapitoista tekstiä. Siispä, on aika palata hyviin aikoihin, toivoakseni jo kesällä. Piian ja Tarun — jopa Miian — on aika palata blogiini.

Ideoita valitettavasti on sitäkin enemmän — luultavasti palaan pohtimaan edustavuuden ongelmia ja arpomista, koska teema on oikeasti vielä kehityskelpoinen. Toiseksi, minun pitäisi kirjoittaa kokemuksistani Facebookissa järjestetystä kurssista (kyllä, sain 5 op olemalla Facebookissa!) ja luultavasti arvostella jollain tasolla sosiaalisen median opetusta samalla.

Sen lisäksi yhteiskunnassa on tapahtunut vaikka mitä kummia, pitäisi varmaan keskustella Eurovaaleista, briteistä ja uudesta yliopiston laitoksesta, kun hallintoa vähän uudistettiin.

Mmm.. Mutta, se aika. Sinäänsä kirjoitus ei vie kovinkaan paljon aikaa, mutta tekstin rakentaminen jotenkin seurattavaksi kokonaisuudeksi onkin jo toisenlainen prosessi — hajanaisia ajatuksia ei ole kovinkaan helppo seurata.

Ensi viikolla uskon, että pystyn kirjoittamaan pienen blogaamismaratonin ja purkamaan jonoa vanhoista ideoista, sopivasti ennen kesälomia.

Seuraavassa tekstissä tarkastelemme bloginkirjoitustyyliäni ja analysoimme sitä lukijan näkökulmasta. Tämä on merkittävää, koska, vaikka kirjoitankin blogia ensisijaisesti itselleni, on merkittävää opiskella myös ilmaisuasuun liittyviä kysymyksiä. Tarkoitus onkin kehittää lähestymistapa, joka jäsentäisi ajatukseni selkeämmin lukijalle ja sitä kautta ehkä selventäisi niitä itselleni.

Material & Methods and Results

Blogitekstien kirjoittamisesta on olemassa joitakin ohjeita, joiden laadusta toki voi olla monta mieltä. Kuitenkin selvää on, että blogiteksteissä eräs merkittävä ominaisuus on, kuinka innostaa lukijaa lukemaan tekstiä. Uskon, että tässä minulla on vielä paljon parannettavaa — johtuen ehkä siitä, että olen pitänyt mediaa esseemäisenä ja myös ajatusvirtamaisena.

Kuitenkin omasta kokemuksestani tiedän, että tieteellisten tekstien kohdalla lukija on hyvin selektiivinen. Itse luen ensiksi tiivistelmän, sen jälkeen tulokset ja jos vielä kiinnostaa voin aloittaa johdannon lukemisen. Hyvin hyödyllinen tapa vähentää luettavan aineiston määrää nopeasti ja tehokkaasti. Jos samaa keinoa käyttäisi omiin blogiteksteihini, en varmaan lukisi mitään: tekstit ovat pitkiä ja argumentaatio ei etene aina söpösti, kuten sen pitäisi, jos tätä haluaisi lukea enemmän.

And Discussion

Näin voimme koota yhteen, että blogitekstieni selkeys on heikkoa — ei vain epämääräisten metaforien takia — koska käytän liiallisesti vapauksia tekstissä, mikä tekee teksteistä ajelehtivaa ja pitkää. Näin päädyimme siihen, että tiettyjen tekstikirjoitusohjeiden, kuten IMRAD käyttäminen jopa blogiteksteissä olisi hyödyllistä niin lukijan kuin kirjoittajan kannalta.

Matnel, sä olet nero!

Hän mitä luultavammin viittasi teksteihin, joissa käsittelen hankalaa suhdettani matematiikan ja yhteiskuntatieteiden välillä, tai ehkä hän viittasi uudempaan ontologiseen keskusteluuni. Molemmat käyttävät hyödykseen varsin voimakkaita metaforia.

Metaforat ovat usein hyödyksi, niiden kautta pystyy näkemään asiota uusien silmälasien kautta, yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita siten että niistä näkee kaiken oleellisen yhdellä silmäyksellä – tai sitten sillä voi käsitellä asioita jotka muuten tuntuvat liian aroilta käsiteltäväksi. Tarkemmin metaforista voi lukea vaikka Morganin teoksen Images of organization (2006) johdantoluvusta, siellä on hienoja Venn-diagrammejakin!

Asioiden näkeminen uusista näkökulmista on hyödyllistä, koska blogi on minulle kuin muistilehtiö: tekstit kuvaavat asioita joita pohdin ja mietin päivisin ja aina välillä öisinkin. Se tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa asioita esille ja samaan aikaan pohtia onko tässä kaikki mitä haluan oikeasti aiheesta kommentoida. Huomioita opiskelussa olevista asioistani kirjoittelen aina välillä, yleensä omilla mielipiteilläni ja esimerkeillä höystettynä. Toisaalta kuvaan elämääni valtiotietelijä-opiskelijana; kohtaamiani asioita ja huomioita niistä. Pelottavan usein luennolla ajattelen, että tämä idea pitää muistaa tunkea seuraavaan blogipostiin ja vielä useammin idea on tipotiessään kun pitäisi siitä kertoa muillekin.

Olisi tietenkin väärin sanoa, ettei syy olisi vain tämä. Lukijoistani varsin suuri osa on matemaattis-luonnontieteellisellä alalla: heille tarkoitukseni on tarjota sisäpiirin kommentteja pelottavasta alasta kuin yhteiskuntatiede – koko blogihan käynnistyi erään ihan oikean tytön kysymyksestä.

Kirjoitan nopeammin kuin ajattelen, siispä seuraa ajatuksenvirtaa. En nimittäin tiedä keitä lukijani ovat, mitä he ajattelevat teksteistäni tai miksi he lukevat tätä. Eräät tuttavani ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä, en taas tiedä lukeeko tekstejä kukaan vai ei: toki verkkopalvelimen lokeista tämän voisi katsoa, mutta ehkä pieni epävarmuus on kohdallaan. Kommettilaatikko ja muut yhteydenpidon menetelmät olkoot tarpeeksi tehokkaita jos haluatte omia näkökulmianne tuoda esille.

Ehkä on aika painaa päänsä tyynyyn ja sulkea silmänsä. Sitä ennen on ehkä aika kertoa ensimmäinen omaan elämääni – ei opiskeluun tai yhteiskuntaan – liittyvän havainnon blogissa, vähän kuin jälkikirjoituksena.

Hankin itselleni oikeaan korvaan korvakorun tuossa kaksi viikkoa sitten. Kävin perjantaina tapaamassa ystäviä Akaan kaupungissa ja he kiinnittivät asiaan huomiota: en ollut muistanut siitä kertoa. Eli siinä korvassa on nyt punertava pallukka piristämässä päivääni ja kuvaamassa ehkä sitä, kuinka joskus pitää vain uskaltaa tehdä asioita tietämättä miten siinä käy.

Ensimmäiseksi on aika keskittyä muutamaan viisaaseen sanaan, joista ensimmäisen esitti ystäväni, kutsutaan häntä tässä yhteydessä vaikka Mikaeliksi:

Pitää puhua samaan tahtiin kuin ehtii ajatella, ei nopeampaa.

Hän nosti esille myös vielä mahdollisesti vakuuttavempien ihmisten, Knuth et allin esittämän havainnon:

The speed at which I write by hand is almost perfectly synchronized with the speed at which I think. I type faster than I think so I have to stop, and that interrupts the flow.

Sama pätee blogaamiseenkin. Ei saa olla liian nopea tai ajatuksista tulee hajanaisia ja epäselviä – kuten minulle varsin usein käy.

Tämä mahdollistaa laajan keskustelun, jonka tosin jätän tuonnemmaksi. Ei liian monta hyvää ideaa samaan postaukseen, loppuu vielä ideat kesken. Eli lisää metasieniä taas joskus.

Blgin perustaminen liittyy irkki-keskustelu on vielä tallessa, mutta lopulliseen nimeen muodostanutta keskustelua en ole tallentanut. Muistelisin, että siihenkin liittyi irkki, jossa minua useasti kutsuttiin humanoidiksi eikä humanistiksi. Ehkä hämärin aihepiiri jota olen käsitellyt on suhteeni lähitieteisiin. Tosin, olen saanut vähän ulkopuolista asiantuntija-apua tämän kanssa: kiitos kaikille kiintoisista keskusteluista ihmissuhteista ja niiden kiemuroista.

Jos pyrkii erittelemään teemoja, joita olen käsitellyt – syksyllä puhuin paljon poikkitieteellisyydesä ja sen hyödyistä opiskelussa, mutta keväällä olen mielestäni käsitellyt hitusen enemmän kysymyksiä tieteestä ja työelämästä yleensä. Kevään painotus on yllättävä, mutta sopii yhteen opiskelemieni kurssien kanssa. Niin, ne kurssit: toivottavasti blogin alkuperäinen tarkoitus – opiskelu valtiotieteellisessä tiedekunnassa – ei ole täysin hämärtynyt, vaan tarkkaamatonkin lukija on ymmärtänyt mitä politiikantutkija opiskelee. Jos keksit, kerrothan minullekin…

Kesä alkaa todella lähestyä, ja yliopistokin siirtyy vähitellen lomille. Oikeastaan, tämän fuksin vuosi ei ole vielä lopussa: vielä muutama tentti ja monta blogipostausta jäljellä. Niiden parissa työskentelyä vielä ahkerat kolme viikkoa, sitten koittaa vapaus ja saa lukea sitä mikä on oikeastikin kiinnostavaa. Kirjakasassa on tutkimusta, tieteen filosofiaa ja opettamista. Saa nähdä kuinka paljon kesällä saa kasaa purettua.

Muuten, muutama ajatus blogista opiskeluvälineenä: vaikkei tätä kukaan lisäkseni lukisikaan niin pystyn tänne kirjaamaan eräitä havaintoja joita minulle tulee esimerkiksi tenttikirjaa lukiessa. Jos hyvä tuuri käy, en onnistu tuhoamaan niitä juuri ennen julkaisua – kuten eräälle eurooppalaisuutta käsittelevälle tekstille kävi.

Idea on siis sama kuin luentopäiväkirjoissa; kirjataan omia mietteitä ja ajatuksia ylös. Koska blogi on kirjallinen muoto, tehostanee tämä ajatusprosessia ainakin minulla vähän. Yleensä epämääräisten mielikuvien muokkaaminen epämääräisesti epämääräiselle kirjalliselle esitysasulle ei auta, mutta silti jotain työtä siinä on tehty ja yleensä siitä on apua sisäistämisessä.