Kuten lukijat ovat huomanneet, ei uusia postauksia synny yhtä ahkerasti kuin aiemmin. Kyseessä ei ole ainakaan laadun paranemiseen liittyvä tekijä, mutta aika vain on tiukemmalla kuin aikaisemmin…

Ideoita valitettavasti on sitäkin enemmän — luultavasti palaan pohtimaan edustavuuden ongelmia ja arpomista, koska teema on oikeasti vielä kehityskelpoinen. Toiseksi, minun pitäisi kirjoittaa kokemuksistani Facebookissa järjestetystä kurssista (kyllä, sain 5 op olemalla Facebookissa!) ja luultavasti arvostella jollain tasolla sosiaalisen median opetusta samalla.

Sen lisäksi yhteiskunnassa on tapahtunut vaikka mitä kummia, pitäisi varmaan keskustella Eurovaaleista, briteistä ja uudesta yliopiston laitoksesta, kun hallintoa vähän uudistettiin.

Mmm.. Mutta, se aika. Sinäänsä kirjoitus ei vie kovinkaan paljon aikaa, mutta tekstin rakentaminen jotenkin seurattavaksi kokonaisuudeksi onkin jo toisenlainen prosessi — hajanaisia ajatuksia ei ole kovinkaan helppo seurata.

Ensi viikolla uskon, että pystyn kirjoittamaan pienen blogaamismaratonin ja purkamaan jonoa vanhoista ideoista, sopivasti ennen kesälomia.

Introduction

Seuraavassa tekstissä tarkastelemme bloginkirjoitustyyliäni ja analysoimme sitä lukijan näkökulmasta. Tämä on merkittävää, koska, vaikka kirjoitankin blogia ensisijaisesti itselleni, on merkittävää opiskella myös ilmaisuasuun liittyviä kysymyksiä. Tarkoitus onkin kehittää lähestymistapa, joka jäsentäisi ajatukseni selkeämmin lukijalle ja sitä kautta ehkä selventäisi niitä itselleni.

Material & Methods and Results

Blogitekstien kirjoittamisesta on olemassa joitakin ohjeita, joiden laadusta toki voi olla monta mieltä. Kuitenkin selvää on, että blogiteksteissä eräs merkittävä ominaisuus on, kuinka innostaa lukijaa lukemaan tekstiä. Uskon, että tässä minulla on vielä paljon parannettavaa — johtuen ehkä siitä, että olen pitänyt mediaa esseemäisenä ja myös ajatusvirtamaisena.

Kuitenkin omasta kokemuksestani tiedän, että tieteellisten tekstien kohdalla lukija on hyvin selektiivinen. Itse luen ensiksi tiivistelmän, sen jälkeen tulokset ja jos vielä kiinnostaa voin aloittaa johdannon lukemisen. Hyvin hyödyllinen tapa vähentää luettavan aineiston määrää nopeasti ja tehokkaasti. Jos samaa keinoa käyttäisi omiin blogiteksteihini, en varmaan lukisi mitään: tekstit ovat pitkiä ja argumentaatio ei etene aina söpösti, kuten sen pitäisi, jos tätä haluaisi lukea enemmän.

And Discussion

Näin voimme koota yhteen, että blogitekstieni selkeys on heikkoa — ei vain epämääräisten metaforien takia — koska käytän liiallisesti vapauksia tekstissä, mikä tekee teksteistä ajelehtivaa ja pitkää. Näin päädyimme siihen, että tiettyjen tekstikirjoitusohjeiden, kuten IMRAD käyttäminen jopa blogiteksteissä olisi hyödyllistä niin lukijan kuin kirjoittajan kannalta.

Eräs Tampereella tapaavani ystävä kiitteli minua:

Matnel, sä olet nero!

Hän mitä luultavammin viittasi teksteihin, joissa käsittelen hankalaa suhdettani matematiikan ja yhteiskuntatieteiden välillä, tai ehkä hän viittasi uudempaan ontologiseen keskusteluuni. Molemmat käyttävät hyödykseen varsin voimakkaita metaforia.

Metaforat ovat usein hyödyksi, niiden kautta pystyy näkemään asiota uusien silmälasien kautta, yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita siten että niistä näkee kaiken oleellisen yhdellä silmäyksellä – tai sitten sillä voi käsitellä asioita jotka muuten tuntuvat liian aroilta käsiteltäväksi. Tarkemmin metaforista voi lukea vaikka Morganin teoksen Images of organization (2006) johdantoluvusta, siellä on hienoja Venn-diagrammejakin!

Asioiden näkeminen uusista näkökulmista on hyödyllistä, koska blogi on minulle kuin muistilehtiö: tekstit kuvaavat asioita joita pohdin ja mietin päivisin ja aina välillä öisinkin. Se tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa asioita esille ja samaan aikaan pohtia onko tässä kaikki mitä haluan oikeasti aiheesta kommentoida. Huomioita opiskelussa olevista asioistani kirjoittelen aina välillä, yleensä omilla mielipiteilläni ja esimerkeillä höystettynä. Toisaalta kuvaan elämääni valtiotietelijä-opiskelijana; kohtaamiani asioita ja huomioita niistä. Pelottavan usein luennolla ajattelen, että tämä idea pitää muistaa tunkea seuraavaan blogipostiin ja vielä useammin idea on tipotiessään kun pitäisi siitä kertoa muillekin.

Olisi tietenkin väärin sanoa, ettei syy olisi vain tämä. Lukijoistani varsin suuri osa on matemaattis-luonnontieteellisellä alalla: heille tarkoitukseni on tarjota sisäpiirin kommentteja pelottavasta alasta kuin yhteiskuntatiede – koko blogihan käynnistyi erään ihan oikean tytön kysymyksestä.

Kirjoitan nopeammin kuin ajattelen, siispä seuraa ajatuksenvirtaa. En nimittäin tiedä keitä lukijani ovat, mitä he ajattelevat teksteistäni tai miksi he lukevat tätä. Eräät tuttavani ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä, en taas tiedä lukeeko tekstejä kukaan vai ei: toki verkkopalvelimen lokeista tämän voisi katsoa, mutta ehkä pieni epävarmuus on kohdallaan. Kommettilaatikko ja muut yhteydenpidon menetelmät olkoot tarpeeksi tehokkaita jos haluatte omia näkökulmianne tuoda esille.

Ehkä on aika painaa päänsä tyynyyn ja sulkea silmänsä. Sitä ennen on ehkä aika kertoa ensimmäinen omaan elämääni – ei opiskeluun tai yhteiskuntaan – liittyvän havainnon blogissa, vähän kuin jälkikirjoituksena.

Hankin itselleni oikeaan korvaan korvakorun tuossa kaksi viikkoa sitten. Kävin perjantaina tapaamassa ystäviä Akaan kaupungissa ja he kiinnittivät asiaan huomiota: en ollut muistanut siitä kertoa. Eli siinä korvassa on nyt punertava pallukka piristämässä päivääni ja kuvaamassa ehkä sitä, kuinka joskus pitää vain uskaltaa tehdä asioita tietämättä miten siinä käy.